Mukaan partioon

Partio on kansainvälinen ja suosittu kaikenikäisten harrastus, jonka parissa pääsee tutustumaan luontoon, kokemaan yhteisöllisyyttä ja kehittämään itseään ihmisenä. Partioliikkeen juuret ulottuvat vuoden 1907 Englantiin, jossa Lordi Robert Baden-Powell järjesti ensimmäisen partioleirin.

Partioon kuuluvat olennaisena osana muun muassa viikottaiset kokoontumiset lippukunnan kololla, retket, vaellukset ja leirit, kansainvälisyys, erätaitojen opetteleminen ja hauskanpito. Harrastuksista partio on edullisimmasta päästä, sillä järjestön jäsenmaksu on vain noin 60 euroa vuodessa. Jäsenmaksulla saa vakuutuksen ja muita etuja (lue lisää).

Partioon pääsee mukaan sinä vuonna, jona täyttää seitsemän. Mukaan voi kuitenkin tulla myöhemminkin minkä ikäisenä tahansa. Lippukunnassamme toimii myös perhepartio, jossa alle kouluikäset lapset pääsevät perheensä kanssa mukaan partiotoimintaan.

Myös aikuiset ovat tervetulleita, ja heitä tarvitaankin mahdollistamaan nuorempien partiolaisten harrastustoiminta. Toivotamme mielellämme tervetulleiksi uudet aikuiset ja haluammekin, että myös aikuisille järjestetään myös omaa, mielekästä toimintaa.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan lippukunnan toimintaajuoksen, ota yhteyttä lippukunnanjohtajaan! Etsimme mukaan lippukuntamme toimintaan kaikenikäisiä partiosta kiinnostuneita, niin lapsia kuin aikuisia. Mukaan voi tulla ihan vain kokeilemaankin.

Linkkejä: