Blogi



5.8. FEENIKSIT SVEITSI 2027 – EUROOPAN KIERTUE

Olemme Hauhon partiolaisten samoaja ryhmä Feeniksit, meidän ryhmäämme kuuluu Aino, Ronja, Timo, Kalle ja Roosa (kirjoittaja), lisäksi meidän ryhmämme mukana kulkee ryhmänjohtaja Tina.

Me suunnittelemme Sveitsin vaellusta sekä interrail matkaa kesäkuuhun 2027, ja meidän pääkohteemme on Sveitsissä sijaitse Kandersteg International Scout Center (KISC). KISC sijaitsee Sveitsin Alpeilla Kanderstegin kylässä, ja se on ollut kansainvälinen partiokeskus vuodesta 1923 lähtien. Keskus perustettiin toteuttamaan partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powelin ajatusta paikasta, jolla partiolaiset eri puolilta maailmaa voisivat tavata toisiaan ympäri vuoden, eivätkä vain suurissa tapahtumissa. Keskuksen tavoitteena oli edistää kansainvälistä ystävyyttä, kulttuurin tuntemusta ja rauhaa. Nykyään KISCissä vierailee vuosittain tuhansia partiolaisia ympäri maailmaa, ja sitä kutsutaan usein Baden-Powelin unelman toteutumiseksi eli ”pysyväksi mini-jamboreeksi.”.

Tarkoitus reissussa ja sen valmistelussa on oppia muiden maiden kulttuureista, historiasta ja tavoista sekä tavata uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Samalla opimme paljon käytännön taitoja, kuten projektinhallintaa, taloudenhallintaa/budjetointia, varainkeruuta ja yhdessä työskentelyä. Koska suunnittelemme matkan itse, saamme kokemusta vastuunkannosta ja pitkäjänteisen projektin toteuttamisesta. Haluamme myös näyttää, että kansainvälisen seikkailun voi toteuttaa ympäristöä huomioiden ilman lentämistä. Matkan aikana pääsemme kokemaan erilaisia maita ja kulttuureja, kehittämään kielitaitoamme sekä luomaan muistoja ja ystävyyssuhteita, jotka voivat kestää koko elämän.

Varainkeruun aloitimme kesällä 2024, sen jälkeen kun päätös matkasta syntyi. Varainkeruuta on tehty hyvin erilaisin keinoin, olemme muun muassa rakentaneet ja myynteet linnunpönttöjä, myyneet makkaraa, osallistuneet joulumyyjäisiin, valmistaneet myyntiin joululaatikoita, osallistuneet kahvituksiin ja niin edelleen. Varainkeruu ei ole vielä ohi ja tänä vuonnakin meillä on edessä vielä useita erilaisia tempauksia: joulupukkeilua, joululaatikoita, joulumyyjäisiä, arpajaiset, makkaranpaistoa, linnunpönttöjä jne. Yksi tärkeä asia on ollut koko ajan reissua suunnitellessa, että kenenkään taloudellinen tilanne ei saa vaikuttaa mahdollisuuteen lähteä reissuun mukaan, jonka vuoksi panostamme varainkeruuseen paljon.

Olemme ehtineet jo varata KISCin majoituksen 15.-22.7.2027 väliseksi ajaksi, joten nyt pääsemme rakentamaan matkaa tarkemmin sen ympärille.

Tämän hetken reitti suunnitelma näyttäytyy tältä:
Turku – Tukholma – Kolding/Billund/Legolandia – Hampuri – Rottendam – Bryssel – Strasbough – Zurich – Kandersteg/KISC – Itävalta – Tsekki – Krakova / Auzwitch – Liettua – Latvia – Tallinna – Helsinki

Tämä kuitenkin elää vielä ja tarkat paikat määräytyvät vasta kun tiedämme paljonko meillä on rahaa kasassa sekä lopullisten juna / bussi aikataulujen mukaan.